Lehdistötiedote (13.8.2020)
Suomalaisen ohjelmistoyhtiö Sensible 4:n robottiautojen pilottiprojekti saatiin kunnialla päätökseen vilkkaasti liikennöidyssä Pasilassa. Jakson aikana otettiin harppauksia eteenpäin ottamalla esimerkiksi käyttöön Sensible 4:n tuottama etähallintakeskus, yhdistämällä ajoneuvot julkisen liikenteen järjestelmään sekä vähentämällä auton mukana liikkuvan henkilöstön määrän kahdesta yhteen. Hankalissa olosuhteissa, kuten lumessa, tuulessa ja rankkasateessa suoriuduttiin mallikkaasti.
Itseajavien autojen ohjelmistosta sekä MUJIn muotoilemasta GACHA-bussista tuttu Sensible 4 toi Helsingin hektisille kaduille loppukevään ja alkukesän aikana kolme erilaista robottiautoa. Sensible 4:n oma GACHA-bussi sekä itseajavaksi tuunatut Renault Twizy sekä Dongfeng CM7-pikkubussi ajoivat Pasilassa 50 päivää, joka viikonpäivä, jolloin jokaiselle ajoneuvolle kertyi noin 300 ajotuntia.
“Palaute oli positiivista. Ajon tasaisuudesta tuli kiitosta ja asiakkaat kyselivät paljon tekniikasta, joka mahdollistaa ajoneuvon ajamisen ilman kuljettajaa”, kertoo GACHAN turvakuskina toimiva Teemu Veikkolainen.
Turvallista, hallittua ja nopeaa
Pilotin aikana vaaratilanteita tai onnettomuuksia ei sattunut, vaikkakin kuskilliset autot kiilasivat muutamia kertoja GACHAn riskialttiisti risteysalueella. Nopeusrajoitus reitillä on 30-40 km/h. Itseajavien autojen huippunopeus oli pilotin aikana 28 km/h, keskinopeus 20-25 km/h – itseajavalle autolle vauhti on hyvällä mallilla. Vilkasliikenteinen reitti oli haastava, mutta pilotointiin optimaalinen. Se sisälsi muun muassa liikenneympyrän, useita suojateitä, kaistanvaihtoja, kaistalla ajavia pyöräilijöitä sekä käännöksen vihreän valon palaessa jalankulkijoille.
“Jaksolle osui haastavia sääoloja, kuten lumisadetta, sohjoa, kovaa tuulta ja kaatosadetta. Autot eivät olleet olosuhteiden muutoksista moksiskaan”, Veikkolainen kertaa.
Sensible 4:n vahvuus on haastavissa olosuhteissa liikkuminen turvallisesti, mikä on yleisesti tunnettu murheenkryyni autonomisille ajoneuvoille. Pieneen Renault Twizyyn lisättiin alun kylmien olosuhteiden vuoksi uudet ikkunat – muuten ajo sujui ongelmitta säässä kuin säässä.
Muutosta edelliseen pilottiin toi Boldlyn ratkaisua hyödyntävä Remote Control Center (RCC) eli etähallintakeskus, josta autojen liikettä ja dataa seurataan sekä tarvittaessa ajoneuvo voidaan ottaa hallintaan. Ajatuksena on, että tulevaisuudessa samanlaisessa keskuksessa yksi henkilö voi seurata ja hallita useita ajoneuvoja.
“Edellisessä pilotissa ajoneuvossa oli kaksi henkilöä, softainsinööri sekä turvakuski, tällä kerralla vain yksi turvakuski. Tulevaisuudessa tarkoituksena on etähallita ajoneuvoja kokonaisuudessaan etähallintakeskuksesta”, selittää projektipäällikkö Tommi Berg.
Sen lisäksi, että ensimmäistä kertaa päästiin testaamaan etähallintakeskusta, GACHA-bussin pystyi tilaamaan Pasilan pilottipysäkeille Shotlin mobiilisovelluksella ja reitti löytyi myös HSL:n reittioppaasta linjana 29R. Koronatilanteen vuoksi matkustajamäärä jouduttiin kuitenkin laskemaan kahdeksasta kahteen.
Syksyllä pilotti Norjassa
Sensible 4:n itseajavat ajoneuvot lähtevät seuraavan kerran pilotoimaan syksyllä Norjaan. Omavalmisteisen prototyyppi GACHAn ajo-oikeus on vielä vailla hyväksyntää, mutta työn alla olevan uuden Toyota-ajoneuvon on tarkoitus osallistua syksyn ajoon. Norjassa päästään myös testaamaan esimerkiksi jyrkkiä ylämäkiä, kapeita teitä sekä kääntymistä vastakkaisten kaistojen yli – esteitä havainnoidaan uudella tavalla. RCC:n ja ohjelmiston ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti.
“Sadetta, kosteutta ja liukkautta on taatusti odotettavissa. Muille haasteita tuottaneiden jyrkkien rinteiden tai korotettujen teiden ei pitäisi muodostua meille ongelmiksi!” Berg toteaa.
Pähkinänkuoressa
3 ajoneuvoa
50 ajopäivää (14.4.-2.7.2020)
900 ajotuntia
28 km/h huippunopeus
20-25 km/h keskinopeus
0 onnettomuutta
Lisätietoja
Sensible 4 Oy
Sensible 4 on suomalainen itseajavia autoja kehittävä teknologiayhtiö. Sensible 4:n kehittämä ainutlaatuinen teknologia yhdistää useiden erilaisten sensorien tuottamaa informaatiota ja ohjelmistoja tavalla, joka mahdollistaa erilaisten ajoneuvojen toiminnan kaikissa sääolosuhteissa, myös lumisateessa ja sumussa. Sensible 4 keräsi helmikuun lopussa kuusi miljoonaa euroa A-kierroksen rahoitusta japanilaisilta sijoittajilta.
Sensible 4:n teknologia on kerännyt useita palkintoja, muun muassa voiton Dubai World Challenge for Self-Driving Transport 2019 -kilpailusta. Sensible 4:n osaaminen ja teknologia perustuu Aalto-yliopistossa tehtyyn liikkuvien robottien tutkimusryhmän työhön, joka oli lajissaan yksi maailman ensimmäisiä. Sensible 4:n tiimillä on osaamista itseajavista ajoneuvoista jo 30 vuoden ajalta.
FABULOS-hanke
Pilotit ovat osa yhteiseurooppalaista Euroopan Unionin FABULOS-hanketta, jonka tavoitteena on tutkia autonomisen ajamisen mahdollisuuksia osana joukkoliikennettä. Suomessa FABULOS-hanketta koordinoi Helsingin kaupungin omistama Forum Virium Helsinki
Kuvat lehdistökäyttöön voit ladata Dropboxista: Dropbox
Kuvaaja: Sensible 4
Yhteyshenkilöt:
Harri Santamala, toimitusjohtaja ja perustaja, Sensible 4
+358 40 334 1516
Laura Sulkava, marketing & communications, Sensible 4
+358 40 588 8272, [email protected]